Tämä kirjoitus on osa Poimulehti-teemalehteä, jonka Helsingin Maan ystävät julkaisi keväällä 2021. Lehden artikkelit julkaistaan myös tässä blogissa viikon välein. Lehden kirjoitukset eivät edusta Maan ystävät ry:n virallista näkemystä.
Koska kritiikin kohteena oleva taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen järjestelmä on niin monimutkainen, siihen voi tarttua hyvin monella tavalla. Kauhtunut vertaus tutkijoista, jotka yrittävät kuvailla elefanttia pelkästään kosketustuntuman perusteella, on tässäkin toimiva. Pablo Solón korostaa toimittamassaan Systemic Alternatives -pamfletissa (2017) tarpeellisella tavalla sitä, että mikään näkökulma kapitalismin kurimukseen ei tyhjennä sitä täysin, vaan näiden näkökulmien moninaisuus on ehdottomasti rikkaus. Pamfletti esittelee aate- ja liikehistorian näkökulmasta buen vivirin, degrowthin, yhteisvaurauden, ekofeminismin, deglobalisaation ja Äiti Maan oikeuksien kontribuutiot tähän moninaisuuteen ja tunnustelee niiden välisiä kytköksiä. Fokus on yhteiskunnallisissa liikkeissä, eikä sisäisiä jännitteitä ja ristiriitoja kaihdeta. Myös aatteiden sisällöllinen epämääräisyys otetaan siinä mielestäni terveellä tavalla lähtökohdaksi.
Solónin lisäksi kansalaisyhteiskunnasta löytyy myös pragmaattisempia lähestymistapoja järjestelmämuutokseen. Yksi hyvä esimerkki on Smart CSOs Labin julkaisema kirjanen Re:Imagining Activism, joka hyvin lyhyesti ja yleistajuisesti valottaa systeemisen muutoksen luonnetta ja tarvetta. Siinä analyysi on jäsennelty kansalaisyhteiskunnan toimintaan sopivaksi, eikä näkökulma ole liiaksi painottunut ammattilaisvetoisen järjestötoiminnan suuntaan. Opas antaa myös käytännön työkaluja toiminnan kehittämiseen ja kytkemiseen laajempaan kokonaisuuteen. Puhe “suuresta siirtymästä” tosin kuulostaa ajoittain turhan yhtenäiseltä ja mahtipontiselta, ja avoimen suopea (joskaan ei kritiikitön) suhtautuminen valtioon saattaa vieraannuttaa anarkistisemmin orientoituneita toimijoita.
Sekä Systemic Alternatives että Re:Imagining Activism käsittelevät paljon ajattelutapojen muuttamista ja nykyisten normien kyseenalaistamista yhteiskunnallisen järjestelmämuutoksen edellytyksenä. Paljon samaa löytyy Olli Tammilehdon (2017) kirjasta Tuhokehitys poikki – yhteiskunnan olomuodon muutos. Tammilehdon ote on Solónin tapaan historiallisesti painottunut, mutta kurottaa enemmän luonnontieteisiin sekä keikahduspisteiden ja palautekytkentöjen kaltaisiin systeemianalyysin peruskäsitteisiin. Kirja valaisee kiinnostavin, joskin varsin valikoivin tavoin yhteiskunnallisten muutosten historiaa ja dynamiikkaa. Virallisesti tunnustetun talouden ja politiikan katveessa toimivan “varjoyhteiskunnan” potentiaali, jota Tammilehto korostaa, on myös voimaannuttava ajatus, mikä karun tilannekatsauksen ohessa on tarpeenkin. Tämä helposti lähestyttävä kirja on myös oivaa luettavaa järjestelmämuutoksesta kiinnostuneelle, mutta systeemianalyysin työkaluja olisi voinut soveltaa enemmänkin, kun niitä kerran esiteltiin.
Tähän asti esitellyt lähestymistavat ovat olleet luonteeltaan ennen kaikkea laadullisia. Sosioekonomisia järjestelmiä voidaan yrittää lähestyä myös näennäisen insinöörimäisesti: mittaamalla, laskemalla ja arvioimalla energian ja aineen virtoja ja varantoja niiden eri muodoissa. Tämä luonnontieteistä ammentava tutkimusote vahvuuksineen ja heikkouksineen on paljosta velkaa systeemiekologian tutkimusalalle, jossa tutkimuskohteena ovat nimenomaan ekosysteemit. Sen pohjalta rakentuu ResAlliance-tutkimusverkoston panarkiaksi nimeämä lähestymistapa, jossa yhteiskunnan ja ekosysteemien yhteneväisyyksiä yritetään tunnistaa samoilla työkaluilla. Puutteineenkin sillä on oma omintakeinen kontribuutionsa yhteiskunnan ymmärtämiseen, vaikkei se tunnu olevan kovinkaan kiinnostunut kapitalismista tai sen kritiikistä.
Akateemisessa maailmassa yhteiskuntatieteellisempään suuntaan kuljettaessa päästään ekologiseen taloustieteeseen ja maailmanekologian (engl. World Ecology) kaltaisiin tutkimussuuntauksiin tai koulukuntiin, jotka yrittävät aktiivisesti rakentaa siltoja myös kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Näiden suuntausten etuna on poikkitieteellisyys ja erityisesti pyrkimykset kytkeä systeemitarkastelua valtasuhteiden analyysiin, joka luonnontieteellisemmästä tarkastelusta helposti unohtuu. Kiinnostava uudenpuoleinen tapaus tällä saralla on Kate Raworthin (2018) lanseeraama donitsitaloustiede, jolla on potentiaalia saada laaja kaikupohja.
Lähteet
Raworth, Kate. Donitsitaloustiede. Terra Cognita 2018. ISBN 978-952-5697-91-9.
Maan ystävät ry (toukokuu 2019): Metsäkriisi.
Maan ystävät ry. Vesikriisi.
SmartCSOsLab. Re:imagining Activism.
Solón, Pablo (toim.). Systemic Alternatives. Fundación Solón / Attac France / Focus on the Global South 2017.
Tammilehto, Olli. Tuhokehitys poikki – yhteiskunnan olomuodon muutos. Into Kustannus 2019.
Økologisk Økonomi / Aalborg University. Ecological Economics – An Introduction
Poimulehti 3
- Pääkirjoitus
- Ilmasto-oikeudenmukaisuus
- Ilmastoliike ja saamelaisaktivismi
- Ethics of the Climate Crisis
- Ilmastotoimissa on kyse yhteisöistä, ei kuluttajasta
- Tuulivoimaloiden kierrätys
- Hiilipäästöt verokarhun kynsissä
- Miten järjestelmämuutoksesta kannattaisi puhua?
- Lähestymistapoja järjestelmämuutokseen