Tanska pyrkii kasvattamaan metsäalaansa noin 40 prosentilla kahdessa vuosikymmenessä. Vuoteen 2045 mennessä on määrä metsittää noin 250000 hehtaaria peltoa.
Tarkoituksena on hillitä ilmastonmuutosta ja rannikkovesien rehevöitymistä. Kööpenhaminan yliopiston vetämä hanke etsii, millaista metsän pitää olla sopiakseen mahdollisimman hyvin tarkoitukseen.
Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskus INAR ja Itä-Suomen yliopiston aerosolifysiikan ryhmä osallistuvat tutkimukseen ja tutkivat esimerkiksi kasvien heijastavuutta.
- Monitieteellinen lähestymistapamme mahdollistaa uraauurtavan tutkimuksen maankäytön mahdollisuuksista ilmastonmuutoksen hillitsijänä, sanoo professori Annele Virtanen Itä-Suomen yliopistosta.
Suunnitelma perustuu Tanskan hallituksen, maatalous- ja ympäristöjärjestöjen väliseen vihreään kolmikantasopimukseen. Sopimuksen tarkoituksena on hillitä ilmastonmuutosta sekä ratkaista muun muassa vesistöjen rehevöitymiseen ja juomavesivarojen saastumiseen liittyviä ongelmia.
Teksti: Elina Venesmäki
