Perjantaina EU-maat hyväksyivät Etelä-Amerikan maiden kanssa neuvotellun Mercosur-vapaakauppasopimuksen. Sopimuksesta on neuvoteltu 25 vuotta. Mercosur-blokkiin kuuluvat Brasilia, Paraguy, Argentiina ja Uruguay.
Muun muassa Euroopan Maan ystävät ja monet viljelijäjärjestöt ovat vastustaneet sitä. EU-maista sopimusta vastaan äänestivät Ranska, Puola, Unkari, Itävalta ja Irlanti. Belgia äänesti tyhjää. Suomi kannatti sopimusta, joka laskee tulleja ja poistaa muita kaupan esteitä.
Euroopan parlamentin pitää vielä hyväksyä sopimus. Parlamentissa on paljon sopimuksen vastustajia, mutta myös paljon kannattajia.
Sääntelyn purkamisella on kannattajansa, ja sopimus on monista tärkeä tilanteessa, jossa Yhdysvallat ja Kiina muokkaavat maailmankaupan sääntöjä. On tärkeä näyttää, että sopimuksia voidaan tehdä niiden ulkopuolellakin.
Euroopan komissio arvioi, että sopimus voi kasvattaa EU-maiden vientiä Mercosur-maihin lähes 40 prosenttia.
Maailman suurin vapaakauppa-alue
Jos sopimus ratifioidaan, se muodostaa maailman suurimman vapaakauppa-alueen. Alueella on asukkaita yli 700 miljoonaa. Euroopan komissio arvioi, että sopimus voi kasvattaa EU-maiden vientiä Mercosur-maihin lähes 40 prosenttia.
Euroopan Maan ystävät vastustaa sopimusta useista syistä. Se lisäisi metsien hakkuita ja kasvihuonekaasujen päästöjä. Se vaarantaisi pienten maanviljelijöiden työtä ja ruokaturvaa. Se myös syventäisi eriarvoisuutta ja riippuvuutta vientivetoisesta tuotannosta
Sopimus poistaa ja madaltaa tulleja seuraavilta aloilta:
Mercosur-maista: naudanliha, soija, sokeri, etanoli, siipikarja ja muut maataloustuotteet
EU:sta: autot, kemikaalit kuten torjunta-aineet ja muovit, koneet sekä muut teollisuustuotteet
Se helpottaa EU:ssa kiellettyjen torjunta-aineiden vientiä Mercosur-maihin, joissa niitä käytetään EU:hun tuotavan ruoan tuotannossa.
Teksti: Elina Venesmäki
