Tämän blogikirjoitus esittelee huolenpito- ja lahjatalouden maailmankuvaa, ja siihen kytkeytyvää toisenlaista ihmiskuvaa tarpeellisena vaihtoehtona nykyiselle kilpailukiimaiselle ihmisnormille. Suurimmat ratkaistavat ongelmat aikakaudellamme ovat tunnetusti talous-, hoiva- ja ilmastonmuutoskriisi ekologisine seurauksineen.
Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu kytkeytyy olennaisesti tähän sivilisaatiokriisiin, joka juontaa vähin erin yhä tuhoisammaksi kehittyneestä kapitalistisesta patriarkaatista ja sen vaihtotalousarvoista. Tuhoamalla itse tai välillisesti yhteisvarannot, maatalouden omavaraisuuden ja maaperän hedelmällisyyden keinottelu- ja pörssikapitalismi pakottaa ihmiset vaeltamaan ruoan ja toimeentulon perässä. Köyhien maiden asukkaat ja haavoittuvaisimmat työntekijäryhmät muodostavat globaalin eliitin välisen vaihdon valuutan. Olemme siirtymässä seremoniallisesta demokratiasta suuryhtiöiden maailmanvaltaan, jossa kansallisvaltiotkin vikisevät kun pääoma vie meitä kuilun pohjalle.
Kuulun kansainväliseen Feministit lahjatalouden puolesta -nimiseen tutkija- ja aktivistiverkostoon, jonka konferenssien ja tapaamisten tuotokset ovat nähtävillä nettisivuilla täällä. www.gift-economy.com. Olemme keränneet sivustolle eri mantereiden tutkijoiden todisteita ja tutkimuksia, videoita ja muuta materiaalia koskien maailmassa yhä vaikuttavia lahjatalouskulttuureja ja joissakin tapauksissa matriarkaatteja,tai niitä lähellä olevia yhteiskuntarakenteita. Niiden olemassaolosta nyt tai ennen vaietaan tarkoitushakuisesti. Niin heteronormatiivisuus, ydinperhe kuin kapitalismi ja patriarkaatti ovat suhteellisen nuoria ilmiöitä laajimmasta historiallisesta näkökulmasta. Levitämme tietoa kuitenkin vain sellaisista maaemokulttuureista, jotka todistavat, että uusliberalismin näennäisten vaihtoehdottomuuksien sijaan toisenlainen, ekologisesti ja inhimillisesti vastuullisempi ihmisyys on mahdollista ja jo olemassa.
Maaemokulttuuri on ajattelun apuvälineeksi omaksuttu yhteisnimike niille erilaisille matrilineaalisille, matriarkaalisille ja muutoin luontoystävällisille omavaraiskulttuureille, joita tietyistä eroista huolimatta yhdistää omaksumisen arvoinen maailmankuva. Siihen kuuluvat naisten ja miesten yhteiskunnallisesti tasapainoiset, vallan suhteen symmetriset roolit, vanhusten kunnioitus, luonnon tasapainon ylläpitäminen, eläinten itseisarvon tunnustaminen sekä ihmisen ja luonnon kumppanuussuhde.
Toisenlainen ihmiskuva
Mikä nykyisessä ihmiskuvassa ja siihen kytkeytyvissä arvoissa ja elämäntavassa sitten mättää? Lyhyesti, sukupuolella ON vallitsevan ihmisnormin suhteen merkitystä, mutta vieläkin tärkeämpää on yhteiskunnallinen rakenne ja arvomaailma, joka eri kulttuureissa historian aikana on vaihdellut suuresti.
Ei ole syytä idealisoida äitiyttä varsinkaan osana patriarkaatin huora - madonna -jaottelua. Maaemokulttuurit eivät ole patriarkaatin peilikuva, käänteistä alistavaa seksismiä harjoittavia yhteiskuntia, vaan aivan toisenlaisille, tasapainon ja laaja-alaisen kosmis-sosiaalisen tasapainon arvoille perustuvia ”ekotalouksia”. Ylistämällä alistamisen äitiys on niille vieras käsite.
Elämänvoimaa ja luonnon ekologisesti kestävää kiertokulkua juhlittiin ja edistettiin, ja yhä ylläpidetään rituaaleilla, jotka nimenomaan vahvistavat ihmisten sekä ihmisten ja eläinkunnan välisiä siteitä.
Lahjatalousfeminismi pitää naiskysymystä nykyisen hoiva- ja sivilisaatiokriisimme avainkysymyksenä. Ei siksi, että naiset olisivat biologisesti miehiä korkeampia olentoja, vaan koska sosiaalisen sukupuolen avulla naisille on delegoitu enemmän sellaista lahjatalousetiikkaa ja vastuukäytäntöjä, joita nyt tarvitaan korjaamaan ja torjumaan miehisempi sotatalous-, BKT- ja väkivallan yhteiskuntarakenteet.
Thatchereita maailma on yhä tulvillaan, koska kapitalistisessa patriarkaatissa valtaosa naisistakin omaksuu hegemonisen, luonnollistetun kilpailu- ja menestyseetoksen. Vastaavasti monet miehet samaistuvat hegemonisen maskuliinisuuden sijaan leimallisesti naisellisiiin arvoihin talousorientoituneen militaristimiehen sijaan, osoittaen, että sukupuolta tärkeämpää maailmanparannuksessa on ”normia” edustava tai hegemoninen maailman- ja ihmiskuva. Lahjatalouden haltuunotto ja muuttaminen on saanut naisetkin sisäistämään tämän kotitaloudeksi rajatun elämäntavan ”alempiarvoisuuden”, ja hyväksymään osin oman alistuksensa luonnollisena. Vaikka naiset ovat itse patriarkaatin vaihdon valuuttaa, he osallistuvat itsekin muiden naisten ja ryhmien kohteluun pääoman lisäarvon luojina.
Kun ihmiskuvan keskiössä ei enää ole homo economicus, valeautonominen, talousorientoitunut mies, vaan homo donans eli yhteishyvää vaaliva ekologinen huolenpitoihmisyys, niin sanotut rakennemuutokset lähtevät aivan eri pohjalta. Idealistista? Kyllä ja ei, mutta ilmastonmuutos tuo mukanaan kehityksen jossa niin sanottujen luontokansojen pitkää kokemusta elämisestä vaikeissa oloissa tullaan tarvitsemaan ennennäkemättömällä tavalla. Esimerkiksi saamelaiset tuntevat yhä verdde-systeemin, jossa on lahjatalouden juonteita (ks. Kuokkanen 2007).
Vaihto- ja lahjataloudesta
Vaihtotaloudessa a antaa b:lle tavoitteena saada enemmän itse takaisin vaihdossa. Vaihtotalous on enemmän egon ja omien tarpeiden tyydyttämistä kuin vilpitöntä arvonantoa toiselle puhumattakaan laajemmasta yhteisvaurauden hyvästä kehästä. Sen logiikka on osakkeenomistajien eetoksen tapaista.
Lahjataloudessa a antaa b:lle ja b c:lle aina kunkin tilanteen ja tarpeiden logiikan mukaan päämääränä yhteiskunnallisten vahvojen sidosten luominen ja yleinen huolenpito ilman vastavuoroisuuden pakkoa. Jokainen kantaa toista vuorollaan.
Lahjataloudessa tunnustetaan se itsestään selvä, mutta näkymätön fakta, että kukaan meistä ei kävelisi tällä planeetalla ilman äitejä ja sitä huolenpitotyötä, mikä luo perustan lapsen kielelle ja ajattelulle. Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan huonosti hoivatuilla ja vähän vastakaikua saaneilla lapsilla on myös eniten vaikeuksia oppia kieliä ja kehittyä ajatteleviksi yksilöiksi.
Äitien rooli kognition ja kielen kehittymisessä on kuitenkin unohtunut täysin lingvisteiltä ja muilta tiedemiehiltä osana patriarkaalista kyvyttömyyttä antaa arvoa hoivalle muuna kuin naistapaisena velvollisuutena. Vaughanin mukaan tämä on suurimpia aukkoja miestieteissä, jossa äidin merkityksen sulkeistaminen ja korvaaminen isien itsestään selväksi oletetulla ensisijaiseksi kuvatulla vaikutuksella on paljastava oire vinoutuneesta suhtautumisesta naisiin – ja elämän uusintajiin. Samanlaista vääristymää ei ole löydettävissä muun muassa intiaanien omaa kulttuuriaan koskevista kuvauksista. Päinvastoin, äidin roolin suuri merkitys tunnustetaan kaikissa paitsi kristinuskon vaikutusten läpäisemissä kirjoituksissa.
Intiaaniteoreetikot ovat joutuneet oikaisemaan lukemattomia länsimaisia lahjatalousteorioita, joihin on projisoitu patriarkaatin oletukset kilpailuhenkisyyden ja egokeskeisyyden universalismista kaikissa kulttuureissa.
Vuosittaista potlatch- rituaalia, jossa yhteisomaisuus jaetaan materian keskittymisen estämiseksi pidettiin Länsi-Kanadassa l800-luvulla nousevan kapitalismin uhkana, ja se kiellettiin. Tänään sitä vastaa pienessä mittakaavassa heikommassa asemassa olevien kansalaisten auttamiseen keskittyvien järjestöjen, vapaaehtoistoiminnan ja jopa julkisten tukien saama arvostelu. Niiden väitetään ”vääristävän kilpailua” ja markkinalogiikkaa, eli minkään inhimillisen toisten hätää lieventävän toiminnan ei haluta edes pienessä mittakaavassa uhkaavan voitontavoitteluun keskittyneiden vaihtotalousintoilijoiden ”oikeuksia”.
Tänään hoitohenkilökunnalta kielletään se varsinainen toiminta, minkä tähden monet heistä valitsivat tämän auttamisalan – välittäminen, hoivaava asenne ”asiakkaisiin” ja kiireetön läsnäolo. Kuolevan kädestä on pidettävä nopeammin, jos ollenkaan. Se ei tuo voittoa vaihtotaloudelle.
Kilpailuhenkisen talousmiehen näkökulmasta kukaan ei anna pyyteetöntä lahjaa, koska hän ei ehkä voi kuvitella kenelläkään itseään syvällisempiä arvoja. Joillekin filosofeille itse antaminen on vallankäyttöä ja toisen alistamista riippuvaisuuteen ja velkasuhteeseen. Esimerkiksi irokeesit (Mann, 2000), saamelaiset (Kuokkanen, 2007) ja kapitalismikriittiset tutkijat (Kailo 20l0) väittävät sen sijaan, että lahjatalous on hybridimuodoistaan huolimatta ennen kaikkea aitoa yhteisöllisyyttä edistävää välittämisen kulttuuria, kuten jo lastenhoito osoittaa. Kun sanotaan ”there are no free lunches” (ei ole ilmaisia lounaita), verkostomme vastaa: ”onhan, äidinmaito”.
Eliittimiesten johtama patriarkaatti sen sijaan loi talousmallit, jotka perustuvat muiden kansojen omaisuuden ryöstämiseen ja haltuunottoon, ja jota on sen jälkeen kutsuttu ”yksityisomaisuudeksi” (Latinan privare, englannin privatize = to rob, ryöstää). Tämä kehitys on johtanut syvenevään ja laajenevaan yhteisvarantojen yksityistämiseen ja tuotteistamiseen ja yhä systemaattisempaan naistyövoiman ja prekariaatin hyväksikäyttöön talouden puskureina ja kaasupolkimina – miesalojen ja ennen kaikkea vientialan kilpailukyvyn takaajina. Naiset ovat ehkä päätyneet alisteiseen asemaan historiallisesti siksi, että monissa tuhotuissa kulttuureissa juuri naiset kontrolloivat tuotantovälineitä ja jakoivat sadon ylläpitäen runsauden talousmallia, jonka miestalous vastaavasti muutti kaikentasoisten vajeiden ja muodoiltaan vaihtelevan talouskurin markkinataloudeksi. Toki väliin on mahtunut keynesläisyyttä ja inhimillisempää politiikkaa, mutta historian suurissa linjoissa kehitys on ollut yhä suurempaan ja tuhoisampaan vallan ja omaisuuden keskittämiseen.
Itävaltailaiselle syväekologille, Planetaarinen maaemo -liikkeen perustajalle Claudia von Werlhofille koko patriarkaatti on alkemistinen prosessi, jossa luodaan äiditöntä tulevaisuutta ja korvataan luonnon organismit keinotekoisilla GMO-tuotteilla, ja jossa lopulta ihmistyövoimakin pyritään korvaamaan roboteilla. Samalla kehitetään jo eräänlaista kyborg-ihmisyyttä siruineen, siinä missä ns. luontokansat näkivät esimerkiksi karhun puol-ihmisenä; ihmisen ja luonnon kumppanuuden eetos takasi paljon kunnioittavammat asenteet muita olentoja kohtaan. Siksi niillä oli itseisarvonsa, joka kapitalismissa on muutettu hyötyarvoksi pääomalle.
Oivia esimerkkejä tästä kehityksestä ovat vertauskuvallisesti myös pyrkimys kaataa ja tuhota aarniometsät ja istuttaa tilalle keinotekoisia elämyspuistoja tai muuttaa lähteet pullovesibisnekseksi. Kehityksen ideologinen ydin on korvata luonto ja aitous keinotekoisilla innovaatioilla, joiden päätavoite on kasata ja lisätä tuottavuutta (SSS-hallituksen metsähallituslain uudistus). Tiettyjen maantieteellisten alueiden, vuorten, järvien ja lähteiden pyhittäminen on sen sijaan lahjatalouskulttuureilla toiminut oivana keinona estää niiden lyhytnäköinen muuttaminen pääoman bisneksenteon välineiksi. Pyhyyden korvautuminen mammonan ydinarvolla onkin nykyisen sivilisaatiokriisin syntyjä syviä.
Osa sivilisaatio-, hoiva- ja ekokriisiä on se, että tuhotaan lisäksi biologisen äitiyden taloudelliset edellytykset ja luodaan markkinat vuokrakohduille ja reproduktiiviselle teknologialle. Köyhät alistetaan synnyttäjiksi, kun rikkaammat naiset voivat miesten tavoin ylittää ruumiillisuuden ”rasitteet” ja ostaa oman lapsensa. Ennen pyhä elämänvoima on nyt vain muokattavaa kloonausbisnestä, elämä itsessään tuotteistamisen ja myynnin kohde. von Werlhof pitää patriarkaattia toisen asteen luovuusprojektina, joka kehittyi sen seurauksena että sotaisat heimot (todistetusti alkaen noin 2500 eea.) tuhosivat lukemattomat matriarkaatit ja maaemokulttuurit, ja pakottivat ne kääntymään patriarkaalisiin uskontoihin ja talousjärjestelmiin. Kehitys jatkuu yhä: nyt Kiinan Mosuo-matriarkaattia ollaan muuttamassa turistikohteeksi, ja kapitalismi on korvaamassa sen laajennetun yhteisöperheen, jossa äideillä oli keskeinen arvostettu asema. Lahjataloudesta itsestään tehdään siis museotuote, johon pääsee tutustumaan rahalla. Kuin haavoittuvainen Pohjola ja sen turistikeskukset, pääoma kauppaa eksotiikkaa ja villiä luontoa samalla tuhoten sen sekä alkuperäiskansojen perinteisen kestävän elämäntavan.
Irokeesien matriarkaatti ja lahjatalous
On syytä tutustua esimerkiksi juuri irokeesien matriarkaalisiin lahjatalousärjestelmiin, jossa ei tunnettu ydinperhettä naisten riskijärjestelmänä. Koska nuoret äidit jäivät asumaan äitiensä, enojensa ja sisarustensa yhteistaloon, lapsilla oli useita ”äitejä” eikä hyljätyn tai taloudellisesti ahdinkoon päätyneen yksinhuoltajan kohtaloa päässyt syntymään. Oli kyse myös vierailevien avio- tai avomiesten järjestelmästä, joka ei kuitenkaan kieltänyt ydinperhetyyppisiä ratkaisuja. Irokeeseilla oli tasa-arvoiset mies- ja naisneuvostot. Nämä sekä veto-oikeuden rajaaminen heikoimmille (naispuolisille heimonvanhimmille), jotka voivat panna viralta pelkästään omaa etuansa ajavat johtajat, yhdessä aidosti toisiaan täydentävien sukupuoliroolien kanssa estivät raiskauskulttuurin kehittymisen ainakin irokeesien kultakaudella.
Barbara Mannin Iroquoian women: Gantowisas on ensimmäinen kirja, jossa irokeesinaisia tarkastellaan irokeesitutkimusten olennaisena, välttämättömänä ja keskeisenä osana ja osoitetaan, miksi kommunismi ja sosialismi epäonnistuivat (ne jättivät pois tasa-arvon ja elämänvoimaa vaalivan naisten johtajuuden). Marx, Engels ja Morgan tutustuivatkin tähän demokratiamalliin ja kommunismi syntyi sen pohjalta. He vain eivät ymmärtäneet lahjatalouden henkistä luonnetta, että talouden on palveltava kaikkien aineellista ja aineetonta hyvinvointia, eivätkä voineet käsittää ja myöntää naisten keskeistä asemaa ja valtaa.
Gantowisas -nimitys kuvasi naisia heidän parhaassa roolissaan, mutta ei rajoittunut naisiin. Miehet, joita kuvattiin samalla käsitteellä kokivat nimityksen kunnianosoitukseksi päinvastoin kuin patriarkaatissa, missä käsite ”neitimäinen mies” on loukkaus, ja kuvaa tapaa miten naiset määritellään suhteessa miessukulaisiin alempiarvoisiksi vertailukohteiksi miehiselle miehelle. Myös Sumatran Minangkabau-kulttuurissa ihmisnormina on äidillinen, toisista huoltakantava ja huolehtiva ihminen. Nimityksen kokevat myös miehet imartelevana siinä klulttuurissa.
Mannin teos kuvaa irokeesien matriarkaattia järjestelmällisesti naisten sosiaalisten, poliittisten, taloudellisten ja uskonnollisten roolien näkökulmasta, osoittaen miten ne integroituvat kulttuurin kokonaiskuvaan. Sana gantowisas ei viittaa vain naiseen vaan naiseen hänen julkisessa toiminnassaan, tulenvartijana, henkisten arvojen välittäjänä ja vartijana, lahjojen antajana, johtajana, neuvonantajana ja tuomarina; lopultakin kansakunnan äitinä.
Marxin mukaan muinaisissa yhteiskuntamalleissa, joita ei tullut kopioida, oli kuitenkin väkivaltainen perhekäsitys, jolle oli luotava vaihtoehto. Marxin mukaan ”[s]ana familia ei merkinnyt alun perin sentimentaalisuudesta ja kotiriidoista koostunutta nykypäivien poroporvarin ihannetta; roomalaisilla se ei tarkoittanut alun perin lainkaan avioparia eikä tämän lapsia, vaan yksinomaan orjia. Famulus merkitsi kotiorjaa ja familia oli yhdelle miehelle kuuluvien orjien joukko. Vielä Gaiuksen aikana familia, id est patrimonium (so. perintöosa), testamentattiin jälkisäädöksellä. Tämän sanan keksivät roomalaiset tarkoittamaan uutta yhteiskuntaorganismia, jonka päämies piti vaimon, lapset ja joukon orjia roomalaisen isänvaltansa alaisena omaten samalla määräysvallan näiden kaikkien elämään ja kuolemaan”. (Engels, 2001.)
Miksi naiskysymys on kohtalonkysymys tällä kriittisellä hetkellä ihmiskunnan historiassa
Naisten sosialisaatio ja julkisen talouden sisällä peruspilarina toimiva naisten lahjatalous mahdollistavat miesvaltaisen vientiteollisuuden kilpailukyvyn, vaikka se ei tätä velkaa emeritasosiologi Raija Julkusen mukaan lainkaan tunnustakaan. Päinvastoin kuin alkuperäiskansoilla patriarkaatti ei myönnä tai tiedosta riippuvaisuuttaan luonnon antimista ja naisista; äideistä koska autonominen, muista riippumaton mies on sen ihmisnormi ja ihanne.
Naiset ovat kuitenkin myös avain luonnonsuojelussa, koska tutkimustiedon perusteella he ovat paljon miehiä valmiimpia toimimaan ekososiaalisesti kestävän kehityksen mukaisesti. Naisten syvenevä assimilaatio mieskasvoiseen ja miestapaiseen ihmiskuvaan on siis erittäin suuri uhka maapallolle. Sen myötä maailmaan ei jäisi enää kriittistä massaa, joka välittäisi tulevien sukupolvien oikeuksista yhteisvarantoihin. Naisten nousua pörssiyhtiöihin voi toki ajaa tasa-arvokysymyksenä, mutta sillä ei ratkaista aikamme kolmea suurta kriisiä.
Ainoa mahdollinen suunta maailmantilan pelastamiseksi on näin ollen miesten sosiaalisen sukupuolen muuttaminen politiikalla, kasvatuksella ja suurilla kertomuksilla naistapaisen sosiaalisen sukupuolen ja lahjatalouden arvojen suuntaan. Ihmismalli tulee muuttaa ekososiaalisia arvoja edistävän ihmisyyden malliksi ilman sukupuolittuneita jakoja.
Zapatista-vallankumous on oiva esimerkki siitä, että hyvinvointivaltion revisionismin tai pelkän inhorealistisen palauttamisen sijaan tarvitsemme rakenne- ja asennemuutosta, jota nykyeliitti tuskin voisi kuvitellakaan. Haaste onkin juuri se, että irokeesi- ja muita luontokansoja lahjatalouksineen on totuttu pitämään alempana kehitysasteena perhe- ja yhteiskuntajärjestelmien historiassa, suorastaan barbaarisena vaiheena varsinkin naisten ollessa johtoasemassa. Kun ymmärretään, että kyse on päinvastoin ollut paljon eettisemmistä ja kestävämmistä järjestelmistä, huomiota voidaan alkaa kiinnittämään siihen, mitä meillä oikeasti olisi opittavana niistä.
Allaoleva kaavio kuvaa länsimaisen ”demokratia”-mallin ja lahjatalouden eroja. Toki kaavio perustuu kärjistäviin, mustavalkoisiin kuvauksiin kummankin järjestelmän ominaisuuksista, mutta ajattelun välineenä se voisi saada meidät kaikki pohtimaan paljon syvällisempää yhteiskuntapolitiikan rakennemuutosta kuin se mihin revisionistinen vihreä kapitalismi muiden joukossa on pystynyt.
Väitän ettemme ratkaise sen paremmin eko- kuin hoiva- tai talouskriisiä, ellemme pohdi syvällisesti näitä eroja elämäntavassa, arvoissa sekä ihmis- ja eläinkäsityksessä. TTIP- tyyppiset investointisuojasopimukset ovat käsittämätön uhka niin demokratialle kuin koko planeetan tulevaisuudelle. Onneksi Suomessakin on lähdetty joukkovoimalla liikkeelle SSS-hallituksen kurituspolitiikkaa vastaan.
Tarvitaan kuitenkin pysyvä, syvätason murros, että voimme kääntää tämän itsetuhoisan elämäntavan ja arvot, jonka seurauksena ei ole suinkaan tulevien lasten talousvelka, vaan ekososiaalisesti kestämätön tulevaisuus. Kyberfeministi Donna Harrawayn antoi aikanaan tukensa teknofeministiselle kehitykselle todeten: ”olisin mieluummin kyborgi kuin jumalatar”. Ekofeministi Vandana Shiva vastasi tähän lahjatalouksien ekologisesta lähtökohdasta: ”Olisin mieluummin jumalatar kuin hullu lehmä”.
Lähteitä
Bumerang – Zeitschrift für Patriarchatskritik Nr.1 198. Erikoisnumero. 2016. Claudia von Wehrlhof et al. On the Critique of Alchemical Patriarchal Capitalism.
Douglas, Mary (1999). Esipuhe teokseen Mauss, Marcel: Lahja. Vaihdannan muodot ja periaatteet arkaaisissa yhteiskunnissa, 7-23. Suomentaneet Jouko Nurmiainen ja Jyrki Hakapää, Helsinki, Tutkijaliitto.
Engels, Friedrich, 1820 – 1895. The Origin of the family, private property, and the state/Fredericck Engels, London: Electric Book Co., cop. 2001.
Il Dono/The Gift: A Feminist Analysis (2004) Special Issue of Athanor: Semiotica, Filosofia, Arte, Letteratura l5 (8).
Kailo, Kaarina. Irti talousväkivallasta. Reseptejä solidaariseen hyvinvointiin. Kailo, Jääli. Hakapaino, Helsinki. G. Vaughanin lahjatalouden esittelyä. 2007.
Kailo, Kaarina. 2015. “The Gender Impact of Alchemical Politics and Exchange. The Fate of the Finnish Welfare Society and Gift Labor. 69-87. Bumerang. Zeitschrift fur Patriarchatskritik. Ausgabe 1. Herausgegeben von FIPAZ – Forschungsinstitut für Patriarchatskritik und alternative Zivilisationen, Innsbruck.
Mann, Barbara, Iroquoian Women: The Gantowisas, Peter Lang – International Academic Publishers, New York, 2000.
Tuana, Nancy. "Gendering Climate Knowledge for Justice: Catalyzing a New Research Agenda." Research, Action and Policy: Addressing the Gendered Impacts of Climate Change. Ed. Margaret Alston and Kerri Whittenbury. Dordrecht: Springer Netherlands, 2013. 17–31. Web.(accessed October 21, 2014).
Vaughan, Genevieve. 2015. ”The Maternal Gift, Patriarchy and the Value Form of the Commodity.” “Mutterschaft im Patriarchat . Ausgabe 1. Herbst 2015. 87-101. Ausgabe 1. Bumerang.
Vaughan, G. ed., Women and the Gift Economy: A Radically Different World View is Possible, Inanna Press, Toronto, 2008.
Vaughan, Genevieve [2006] “Epistemology and Gender: Knowledge as Gratitude.” Homo Donans. Online: www.gift-economy.com.
von Werlhof, Claudia. Globalization and Neoliberalism: Is there an 39 Alternative to Plundering the Earth? In Michel Chossudovsky and Andrew G. Marshall (Eds.): The Global Economic Crisis. The Great Depression of the XXI Century, Montreal 2010, Global Research, pp. 116-144