Maan ystävien jokasyksyinen kokoontuminen, syysväentapaaminen, on jälleen tältä erää takanapäin. Paikkana toimi tällä kertaa Porin edustalla sijaitseva idyllinen Reposaari puutaloineen ja tuulimyllyineen. Mutkikkaista matkajärjestelyistä huolimatta väentapaaminen kokosi kelpo joukon maan ystäviä eri puolilta Suomea keskustelemaan, oppimaan, päättämään, halaamaan, nauramaan, juhlimaan, ideoimaan, saunomaan, syömään ja niin edelleen. Syysväentapaamisen aikaan on tyypillisesti pimeää, sateista ja tuulista, ja sitä vasten ihmisissä hehkuva valo ja lämpö korostuvat vielä tavallistakin enemmän.
Kuten yleensäkin, väentapaamisen ohjelma oli monipuolinen: vierailu tuulivoimapuistoon, työpajat mm. hankesuunnittelusta ja toiminnassa jaksamisesta, ruokatoimintaryhmän ja Hiilivapaa Suomi -kampanjan sessiot ynnä muut takasivat jokaiselle jotakin, ja monenlaisia lupaavia ideoita laitettiin jälleen kerran liikkeelle. Keskustelu ympäristöliikkeen muuttuvasta roolista käynnissä olevan ympäristökriisin keskellä toi väentapaamiseen synkempiäkin, mutta tuiki tarpeellisia sävyjä, ja tämä tärkeä kollektiivinen pohdinta saa varmasti jatkoa muissa yhteyksissä.
Kokemukseni mukaan väentapaamiset – ehkä vieläpä erityisesti syysväentapaamiset – sisältävät järjestäjän näkökulmasta usein myös jonkin verran arvaamattomia käänteitä, viime hetken säätöä, suunnitelmien viilaamista lennosta ja valmistelua, jonka olisi voinut tehdä paljon aiemminkin. Toisaalta ne ovat myös hyvin palkitsevia tapahtumia, kun näkee, miten ihmiset saavat niistä yhtä ja toista irti, miten järjestö menee taas jollakin tapaa eteenpäin ja miten uudet yhteydet syntyvät ihmisten ja ryhmien välille. Tämä toistui taas Reposaaressa, ja vaikkei oma kokemukseni ulotu kuin muutamien vuosien taa, olen valmis uskomaan, että nämä piirteet olivat mukana jo kaksikymmentä vuotta sitten, kun väentapaamiset vielä hakivat muotoaan.
Kahteenkymmeneen verrattuna neljä vuotta on ehkä lyhyt aika, mutta hallitusrupeamaksi se on Maan ystävissä pitkänpuoleinen. Syysvuosikokous valitsi pitkästä aikaa hallituksen, jossa allekirjoittanut ei ole mukana, ja hyvä niin. Neljä vuottani hallituksessa, joista kaksi puheenjohtajana, ovat sisältäneet sadoittain erilaisia kokouksia, ison liudan hankkeita ja prosesseja sekä niin paljon sähköpostia, etten todellakaan halua edes tietää. Pestiin kuuluu väistämättä paljon kaikenlaista säätämistä, mutta se on myös antanut ja opettanut valtavan paljon. Vuosien varrella olen saanut työskennellä ihanien ihmisten kanssa paremman maailman puolesta sekä nähdä, kuinka järjestö kehittyy, ja kuinka takaiskuista ja maailman menon huolestuttavasta suunnasta huolimatta työmme kantaa myös hedelmää. Eipä maailma valmiiksi tässä ajassa tullut, eikä tullut Maan ystävätkään, joten työtä piisaa jatkossakin. Hallitusvuosien jälkeen jää taas enemmän aikaa toisille toimimisen tavoille.
Nyt kun omassa toiminnassani jonkinlainen vaihe päättyy ja tarkastelen näitä kuluneita vuosia hallituksessa, puheenjohtajistossa, työryhmissä, jaostoissa, toimintaryhmissä, hankkeissa ja paikallisryhmissä, näen niissä niin timantin kuin ruosteenkin. Kaiken tämän jälkeen on kiitollinen ja eittämättä myös jotenkin huojentunut olo. Toivotan uudelle hallitukselle intoa ja inspiraatiota sekä Maan ystäville menestystä seuraavillekin vuosikymmenille!