Luonto ja ihminen - erottamattomat

Olin taannoin treffeillä, ja jossain vaiheessa tuli puhetta työstäni Maan ystävissä. Treffikumppanini kysyi minulta: “ Miten siinä hankkeessa, jossa olet töissä, ajetaanko siinä ympäristön vai ihmisten asiaa?” Kysymys oli vilpittömästi esitetty ja ihan fiksun ihmisen esittämä. Hämmennyin hieman ja sopersin jotain sen suuntaista kuin että hankkeessa ei yritetä erotella luonnon etua ja ihmisen etua, vaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja maapallon kantokyvyn huomioiminen ovat ikään kuin saman asian kaksi eri puolta. Olen kai ollut liian pitkään jossakin Maan ystävä -kuplassa, koska olin unohtanut, miten ihmiset ympärilläni yleensä mieltävät luonnon ja ihmisen välisen suhteen. Vaikka en minäkään ole aina kovin kokonaisvaltaisesti asiaa ajatellut.

Törmäsin ensimmäisen kerran ajatukseen siitä, että (luonnon)ympäristö ja ihminen eivät ole kovin erotettavissa, joskus opiskeluaikoina. Pidin ajatusta typeränä tai jopa vaarallisena, koska pelkäsin sen johtavan kompromisseihin ympäristönsuojelussa. Olin ollut varsin pienestä asti tietoinen sademetsien tuhon ja otsonikadon kaltaisista ympäristöongelmista, ja ajattelin vielä muutaman vuoden yliopistossa biologiaa opiskeltuanikin, että ihminen on jotenkin erillinen luonnosta, ja luontoa on suojeltava ihmiseltä kaikin keinoin.

Mutta aika kuluu, ihminen viisastuu kasvaessaan ja nyt ajattelen toisin. Ihminen sekä on että ei ole osa luontoa. Olemme täysin riippuvaisia ympäristöstämme, vaikka lähimarketista tarjouskahvia hakiessa yhteyttä voi olla vaikea havaita tai muistaa.Tarvitsemme esimerkiksi ilmaa, vettä, lämpöä ja ravintoa, joita emme pysty tyhjästä tuottamaan. Toisaalta ihminen on onnistunut luomaan yhdisteitä ja systeemeitä, jotka ovat selkeästi haitaksi muille eläville olennoille ja ekosysteemeille. Lisäksi käyttämällä yhä enemmän maapallon rajallisia resursseja tulemme vieneeksi elintilaa muilta lajeilta. Otamme jatkuvasti velkaa muulta luonnolta.

Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että kaikki ihmiset eläisivät yli maapallon kantokyvyn. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää luonnonvaroja samalla tavalla: Ihmisen ja muun luonnon välisen oikeudenmukaisuuden rinnalle nousee kysymys ihmisten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Ne, joilla on valtaa ja rahaa, voivat käyttää luonnonvaroja niidenkin edestä, joilla ei ole mahdollisuutta tyydyttää edes perustarpeitaan.

Rajallisessa systeemissä ei ole mahdollista, että kaikki maailman seitsemän miljardia ihmistä alkaisivat elää kuin suomalaiset, koska silloin tarvitsisimme yhden sijasta kaksi ja puoli maapalloa. Oikeudenmukaisessa järjestelmässä luonnonvarojen kulutus jakautuu tasaisesti käytettävissä olevien resurssien asettamat reunaehdot huomioiden. Jos lukee päivän uutisia, huomaa, että tästä ollaan vielä hyvin kaukana.

Ongelma on yhteiskunnan rakenteissa, jotka eivät tunnista ihmisen riippuvuutta rajallisesta luonnosta. Hyvinvointimme perustuu rajattoman kasvun ideaan, mutta rajaton kasvu ei voi olla mahdollista rajallisella maapallolla. Sahaamme omaa oksaamme tukeutumalla rajattoman kasvun talousjärjestelmään, joka edellyttää maapallon luonnonvarojen kestämätöntä ja vastuutonta käyttöä. Ylikulutuksen ensimmäiset kärsijät asuvat ehkä muualla kuin täällä globaalissa Pohjoisessa, mutta systeemin pitäminen ennallaan ei ole vaihtoehto yhteisellä maapallolla.

Luontoa pitäisi siis suojella ja luonnonvaroja käyttää viisaasti, mutta miten se tehdään oikeudenmukaisesti? Jos ympäristönsuojelusta päätettäessä ei oteta huomioon kokonaisuutta, ne, joilla on vähiten valtaa yhteiskunnassa, saavat kohdata eniten vaikeuksia. Näin on käynyt esimerkiksi, kun fossiiliseen öljyyn perustuvia autojen polttoaineita on alettu korvata ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä palmuöljypohjaisilla pottoaineilla. Ongelmia on ollut esimerkiksi Malesiassa.

Toisaalta, jos ympäristön kantokykyä ei oteta huomioon, ylikulutuksen ensimmäiset kärsijät ovat yleensä ne globaalin Etelän heikko-osaiset, joilla ei ole mahdollista ostaa itselleen turvaa. Esimerkiksi ilmastonmuutos on osoittanut, että holtittoman hiilen polttamisen suurimmat kärsijät ovat pienten leveysasteiden tulvien ja kuivuuden uhrit. Samalla hiilen poltosta suurimma hyödyn saavat toimijat, jotka usein ovat globaalissa Pohjoisessa, eivät joudu (vielä) kohtaamaan samanlaisia ongelmia.

Maan ystävien globaalikasvatustoiminta on yksi avaus, jonka tavoitteena on viime kädessä monipuolistaa ihmisten käsityksiä maailmasta. Väitän, että sille, miksi hankkeessa ei erotella oikeudenmukaisuuskysymyksiä ja ympäristöongelmia toisistaan, on vankat perustelut. Ajatustavan muuttaminen ei ole koskaan helppoa niin yksilön kuin yhteiskunnankaan tasolla: on vaikea nähdä sitä, mitä ei tiedä voivan olla. Monet meistä ihmisistä pitävät lokeroinnista, ja luonto ja ihminen kuuluvat järjestelmässämme useimmiten eri lokeroihin. Jostain täytyy kuitenkin aloittaa.