Matkani Euroopan Maan ystävien vuosikokoukseen
Puhelin soi kun kävelen Münchenin keskustaa päin. Numero on albanialainen ja mietin soittaako joku hostellista, jossa tulen yöpymään seuraavana yönä Tiranassa. Tallennan numeron ja soitan takaisin. Se on albanialainen bussikuski, jonka matkassa minun on määrä lähteä tunnin päästä kohti Euroopan kaakkoiskolkkaa. “Missä olet ja kuinka nopeasti pääset bussiasemalle?” mies kysyy englanniksi. Selitän, että 20 minuutin päästä olen paikalla ja hän pyytää kiirehtimään. Olin luullut, että bussi lähtee tuntia myöhemmin, mutta ilmeisesti lipussani oli väärä aika. Hyppään raitiovaunuun joka vie minut lähemmäksi asemaa ja juoksen loppumatkan hiki hatussa. Asemalla odottaa minibussi ja joukko kärsimättömiä albanialaisia matkustajia. Kuski kättelee minua hymyillen ja lähdemme liikkeelle.
Olen matkalla maateitse Helsingistä Albaniaan, missä Euroopan Maan Ystävien (FoEE:n) vuosikokous järjestetään. Ensimmäisenä päivänä olen matkustanut Turun kautta Tukholmaan, seuraavana Tukholmasta Flensburgiin Pohjois-Saksassa ja kolmantena päivänä olen Bayerin pääkaupungissa Münchenissä. Junamatkat ovat olleet miellyttäviä, hinnat siedettäviä ja hostellien sängyt antaneet tarpeeksi lepoa. Münchenistä eteenpäin matka muuttuu hieman kuoppaisemmaksi.
Huomaan istuuduttuani, että minibussin kuljettaja pyörittää sivubisneksenä maahantuontia ja viereeni on lastattu iso skootteri. Bussi lähtee matkaan illan hämärtyessä ja vietän yön nojautuneena skootteriin käyttäen kaulahuivia tyynynä. Torkahtelen välillä mutta kunnon unesta ei ole kyse. Otan kuitenkin matkan seikkailun kannalta ja nautin stereoista soivasta albanialaisesta kansanmusiikista ja albaniankielisestä puheensorinasta. Vieressäni istuu ystävällinen mies joka ei puhu sanaakaan englantia. Kuskin vieressä istuva nuori mies puhuu minulle saksaa, johon vastaan englanniksi.
Bussi pysähtelee välillä huoltoasemilla, joilla ostamme eväitä ja käymme vessassa. Unkarin arot vaihtuvat Serbian maaseutuun, missä ajamme pikkuteitä pitkin vehreiden kukkuloiden välissä. Kireä tilanne lähellä Kosovon rajaa näkyy kaduilla päivystävien sotilaiden myötä. Kosovoon tullessamme maisema vaihtuu avarammaksi ja kukkulat siirtyvät kauemmaksi horisonttiin. Pysähdymme huoltoasemalla ja matkakumppaninani ollut skootteri luovutetaan ostajalleen. Lopulta saavumme Albaniaan, missä maisema taas muuttuu. Bussin ympärillä on nyt jyrkkiä vihreitä kukkuloita, jotka laskeutuvat alas kohti Drin-jokea.
Bussi saapuu vihdoin Tiranaan ja olen väsymyksestä heikko, mutta onnellinen. Hyvästelen kuskia ja kiitän matkasta. Tunnen olevani hukassa ja kaupunki tuntuu kaoottiselta ympärilläni. Kävelen baariin ja tilaan juoman, jotta voisin pyytää tarjoilijalta apua uudessa ympäristössä navigointiin. Tarjoilija on auttavainen ja vain kymmenen minuutin kävelyn jälkeen löydän kadun, jossa hostellini sijaitsee. Tirana osoittautuu kävely-ystävälliseksi kaupungiksi ja paikallisten ystävällisyys yllättää. Kun näytän eksyneeltä mies ravintolan terassilla kysyy tarvitsenko apua ja näyttää minulle tien. Käyn illan päätteeksi katsomassa Tiranan keskusaukiota, joka on rakennettu kommunistisen monumentaaliseen tyyliin. Olo on helpottunut ja mietin, kuinka paljon olen saanut kokea ja nähdä matkan aikana.
Parasta matkustamisessa on ollut kiireettömyyden tunne ja ihmisten kohtaaminen. Junalla matkustamisessa on oma viehätyksensä ja maata pitkin pääsee kaupunkien keskustaan asti. Sen lisäksi matkalla pääsee ihailemaan maisemia, kylttejä eri kielillä jne. Maata pitkin matkustaminen vie kuitenkin suhteessa lentämiseen enemmän aikaa ja voimia joten pidempiin lepotaukoihin kannattaa varata aikaa, mikäli se ei ole mahdollista kulkuvälineissä.
Seuraavana päivänä lähden bussilla Divjakaan, jossa kokous pidetään. Divjaka on kansallispuisto Adrianmeren rannalla, jossa on laguuneja ja metsäalueita. Kokouksessa tutustun Maan ystävien eri maista tuleviin edustajiin ja opin paljon FoEE:n rakenteista ja toiminnasta. On vaikuttavaa, miten paljon verkoston jäsenet ovat saaneet kansainvälisesti aikaan vaikuttamistyöllään, esim. pölyttäjien hyväksi ja suuryritysten ympäristölle haitallisten käytäntöjen torjumiseksi. Silti moni kokouksen osallistujista peräänkuuluttaa johdonmukaisempaa, koordinoidumpaa ja strategisempaa lähestymistapaa työhön. Otan itse tehtäväkseni oppia niin paljon kuin mahdollista ja kysyn kaikki “tyhmimmätkin” kysymykset.
Kokouksen viimeisenä päivänä teemme vielä retken kansallispuistossa, jossa pääsemme tutustumaan pelikaaneihin ja kiipeämme ylös valtavaan lintutorniin. Albania on luontokohteena monipuolinen ja kaunis maa, johon kannattaa tutustua ajan kanssa. Jos matkustaisin sinne uudelleen yrittäisin päästä mahdollisimman pitkälle junalla ja välttäisin pitkät bussimatkat. Suosittelen kaikille matkaan lähtemistä maata pitkin, se ei todellakaan ole tylsää!
