Muutos ei tapahdu itsestään,
se on tehtävä!

Tampere (Mytty)

Toiminta

Tampereen Maan ystävät ry eli tuttavallisesti Mytty on Suomen Maan ystävien tamperelainen jäsenjärjestö. Mytty toimii seuraavien ympärillä: kaupunkitila ja ­viljely, kävely ja pyöräily, kaivoskriittinen toiminta, Meksiko, lähidemokratia, Tampereen sosiaalifoorumi, Mahdollisuuksien tori ja Talvifoorumi sekä solidaarisuustoiminta. Uudeksi toiminta-­alueekseen Mytty ottaa vuonna 2016 kestävän energiantuotannon.

Lisää tietoa Tampereen Maan ystävistä saa parhaiten osoitteesta tampere(at)maanystavat.fi. Mytty toimii vapaaehtoisvoimin, joten yhdistyksellä ei ole työntekijää eikä virallisia päivystysaikoja. Mytty pitää majaa Suomen Rauhanpuolustajain Pohjois-­Hämeen piirijärjestön toimistolla osoitteessa Näsilinnankatu 22 A, 3.krs.

Vuosikokouksessa vuodelle 2019 Myttyn puheenjohtajaksi valittiin Janne Säynäjäkangas ja taloudenhoitajaksi Petro Leinonen. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Olli-Pekka Haavisto, Tiina Heikkilä, Maria Alexandra Kohtala, Kati Lehtonen ja Pekka Liusvaara.