Muutos ei tapahdu itsestään,
se on tehtävä!

Hiilivapaa Suomi -kampanja saavutti paljon vuonna 2016

Uutiset·Hiilivapaa Suomi·20.12.2016·

www.hiilivapaasuomi.fi

Vuoden ollessa loppumassa on aika summata Maan ystävien koordinoiman Hiilivapaa Suomi -kampanjan aikaansaannoksia.

Vuosi laitettiin alkuun isossa kampanjatapaamisessa, jossa aktiivit ympäri Suomen kouluttautuivat energia-asioissa ja suunnittelivat kampanjan toimintaa. Vuoden alussa lähtivät käyntiin paikallisryhmät Vantaalla, Espoossa ja Tampereella. Lisäksi kampanjassa toimivat viestintä- ja varainhankintaryhmä.

Helmikuussa kampanja otti vastaan pipolätkäturnauksia järjestävän Pond Hockey ry:n 4 444€ lahjoituksen hiilivoimaloiden kaatamiseksi. Sittemmin kampanjaa ovat rahoittaneet yksityiset ihmiset, joiden lahjoitukset ovat mahdollistaneet kampanjan pyörittämisen.

Alkuvuosi sujui pitkälti kampanjan valmistelun ja taustatyön tekemisen merkeissä: nettisivuja valmisteltiin, teetettiin kampanjamateriaaleja, perehdyttiin kampanjakaupunkien energiantuotannon ja päätöksenteon tilanteisiin. Jatkoimme myös aktiiviemme kouluttamista: keväällä kokoonnuimme Tampereelle syventämään energiaosaamistamme entisestään.

Keväällä kampanja osallistui mm. Sosiaalifoorumiin järjestämällä työpajan energiademokratiasta, sekä Maailma Kylässä -festivaaleille, jossa äänestytyimme kävijöitä siitä, mikä Suomen lukuisista fossiilivoimaloista pitäisi sulkea seuraavaksi. Moni kävijä yllättyi nähdessään kampanjan tuottaman kartan hiili- ja turvevoimaloiden täyttämästä Suomesta.

Vuoden mittaan Suomen kivihiilipolitiikka on herättänyt kiinnostusta myös maamme rajojen ulkopuolella. Kampanja onkin mukana No Coal -verkostossa, jossa eri maiden hiilikampanjoitsijat jakavat kokemuksiaan vaikuttamisesta. Osallistuimme keväällä kutsuttuna verkoston tapaamiseen. Kampanjalla on myös pieni kansainvälinen ryhmä, ja Espoon paikallisryhmä on toiminut osittain englanniksi, jotta suomenkielentaito ei jäisi kiinnostuneille esteeksi kampanjaan osallistumiselle.

Kampanja käynnisti tänä vuonna kampanjakaupungeissaan myös päätöksentekijöiden lobbaamisen. Erityisen hienoa tulosta työ on tuottanut Espoossa, jossa valtuusto päätti kampanjan ehdotuksen pohjalta, että kaupunki peräänkuuluttaa energiantuotannosta vastaavaa Fortumia esittämään konkreettisen suunnitelman siitä, millä käytännön ratkaisuilla se etenee Espoossa kohti hiilivapaata energiantuotantoa jo seuraavien vuosien aikana. Myös muissa kaupungeissa kampanja on saanut positiivista vastakaikua ehdotuksilleen.

Kampanjan isompia ponnistuksia ovat olleet Tampereella, Espoossa ja Vantaalla järjestetyt keskustelutilaisuudet, joissa kampanjan aktiivit, asiantuntijat, energiayhtiöt ja päättäjät ovat keskustelleet energiatuotannon uudistustarpeista. Vantaan tilaisuudessa Vantaa Energia julkistikin suunnitelmansa hiilen ja kaasun käytön puolittamiseksi lähivuosina. Espoossa Fortum kertoi myös suuntaavansa eroon hiilestä. Suunta on oikea – mutta valitettavasti vauhti ei vielä ole sillä tasolla, jolla sen ilmastotieteen mukaan tulisi olla. Lisäksi monien yhtiöiden suunnitelmissa painottuu liiallisesti metsäenergia. Kampanja onkin tänä vuonna pitänyt aktiivisesti esillä energiatehokkuuden tärkeyttä sekä uusia, päästöttömiä uusiutuvan lämmön tuotantotapoja.

Myös taiteellisempaa otetta kampanjointiin on kokeiltu Vantaalla, jossa kampanja järjesti yhdessä flashmobin Tanssikeskus Zodiakin kanssa Myyrmäen Taiteiden yössä. Vantaalla on syksyn mittaan pyörinyt myös lukupiiri.

Loppuvuodesta kampanja on osallistunut myös kansallisen tason keskusteluun, kun hallitus julkisti uuden energia- ja ilmastostrategiansa. Hiilivapaa Suomi piti hallituksen aikeita kivihiilen käytön kieltämiseksi kannatettavana, mutta täysin riittämättömänä toimena hiilenpolton vähentämiseksi. Kieltosuunnitelmaan nojautuva strategia ei esittele selkeitä, jo lähivuosina vaikuttavia uusia ohjauskeinoja, jotka vauhdittaisivat hiilenpolton vähentämistä. Nykyinen hallitus vieläpä myöhäisti päätöksellään edellisen hallituksen asettamaa takarajaa hiilestä luopumiselle. Koska kansallisen tason politiikka ei ole tuomassa tarvittavaa vauhtia ja konkretiaa hiilen ja turpeen alasajoon, paikalliselle työlle fossiilivoimaloiden korvaamisen vauhdittamiseksi on edelleen huutava tarve.

Hiilivapaa Suomi -kampanja onkin laajentunut vuoden aikana. Uudet ryhmät ovat alkamassa Turussa ja Jyväskylässä, ja myös Helsingissä toiminta on tarkoitus käynnistää uudestaan. Lisäksi tulevissa kuntavaaleissa kampanja aikoo mm. analysoida koko maan ehdokkaiden vaalikonevastauksia. Myös kampanjakoalitio on laajentunut: nyt mukana ovat Maan ystävien lisäksi Luonto-Liitto, Changemaker, Ilmastovanhemmat, 350 Suomi, Kepa, Energiaremontti ja YK-nuoret.

Toiminnan laajuudesta huolimatta kampanja on pyörinyt pienillä resursseilla: vuonna 2016 kampanjalla on ollut yksi osa-aikainen työntekijä. Kampanja ei olisi voinut toimia tässä laajuudessa ilman kymmenien vapaaehtoisten sitoutunutta osallistumista – suuri kiitos kaikille teille tärkeästä työstänne! Lisäksi kiitos kuuluu kampanjaa tukeneille Mesenaateille ja muille lahjoittajille, joiden tuella mahdollistetaan ensi vuoden toimintamme kuntavaaleissa.

Loppuvuonna kampanjaan voi vielä osallistua lahjoittamalla Valkeaa joulua -keräykseemme (http://www.maanystavat.fi/verkkokauppa/lahjoitukset/valkeaa-joulua-lahja). Ensi vuoden alussa järjestämme taas isomman kampanjatapaamisen, johon myös uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita. Kannattaa siis jo nyt laittaa kalenteriin 21.1. ja ilmoittautua Facebook-tapahtumaan (https://www.facebook.com/events/677443549102650/)!

Vuosi 2017 on kampanjalle tärkeä vuosi. Huhtikuun 9. päivänä järjestettävissä kuntavaaleissa valittavat päättäjät ovat paljon vartijoina: heidän päätöksistään riippuu, saadaanko Suomi vapautumaan fossiilivoimaloista sellaisessa aikataulussa, joka ilmastotutkijoiden mukaan on tarpeen ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Haluatko varmistaa kanssamme, että Suomi vapautuu hiilestä? Tee uudenvuodenlupaus jolla on merkitystä ja ilmoittaudu mukaan tekemään yhtä Suomen vaikuttavimmista ilmastokampanjoista: http://hiilivapaasuomi.fi/tule-mukaan/