| |
 |
 |
|
|



|
Kansanedustajien, pingviinien ja lumiukkojen juhlakulkue vaatii ilmastolakia Meri Pukarinen (meri.pukarinen(at)maanystavat.fi) 05.12.2008
Tiedote 5.12.
Polttava Kysymys
Kansanedustajien, pingviinien ja lumiukkojen juhlakulkue vaatii ilmastolakia
Pingviineiksi, lumiukoiksi ja kansanedustajaksi pukeutuneiden ihmisten performanssikulkue rohkaisee suomalaisia vaatimaan kansanedustajiltaan ilmastolakia tänään, itsenäisyyspäivän ja kansainvälisen ilmastotoimintapäivän aattona. Helsingissä Eduskuntatalolta Senaatintorille etenevä juhlakulkue viestittää, että planeetan etu on Suomenkin etu: ilmastokatastrofi on torjuttava. Kulkueessa ovat edustettuina kaikki ilmastolakia kannattavat 46 kansanedustajaa. Tapahtumia järjestetään myös Joensuussa, Kotkassa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.
- Hallituksen vastikään julkaisema ilmasto- ja energiastrategia tähtää vain 20 prosentin päästövähennykseen vuoteen 2020 mennessä. Ilmastotieteen mukaan tavoite ei riitä ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen alle kahteen asteeseen ja on ristiriidassa Suomen todellisen edun, elinkelpoisen planeetan, kanssa. Ilmastolaki viiden prosentin vuotuisista päästövähennyksistä puolestaan mahdollistaa kahden asteen tavoitteen saavuttamisen. Odotamme kansanedustajilta ilmastolakia, jonka tavoitteet ovat linjassa ilmastotieteen kanssa, Polttava Kysymys -kampanjan koordinaattori Meri Pukarinen Maan ystävistä sanoo.
- Suomella on kaikki edellytykset nousta ilmastopolitiikan tiennäyttäjäksi: maamme on vauras, koulutustasomme on korkea, ja energiatehokkuudessa ja uusiutuvissa on valtava potentiaali. Suomen ilmastopolitiikkaan tarvitaan nyt tahtoa, sisua ja rohkeutta – ominaisuuksia, joista me suomalaiset olemme aina olleet ylpeitä. Suomen ei kannata olla jarruttelija vaan edelläkävijä, kun maailma ponnistelee ilmastokatastrofin pysäyttämiseksi, Pukarinen jatkaa.
Sinivalkoisiin kaulahuiveihin sonnustautuneiden, kansanedustajiksi, pingviineiksi ja lumiukoiksi pukeutuneiden ihmisten performanssi alkaa Eduskuntatalolta klo 10.30. Juhlakulkue etenee Mannerheimintieltä Aleksanterinkadulle ja päättyy Senaatintorille noin klo 12. Kulkueessa ilmastolakia tukevat edelläkävijäkansanedustajat, lumiukot ja pingviinit kannustavat eduskuntaa vastuulliseen ilmastopolitiikkaan. Kulkueen aluksi, klo 10.30 Eduskuntatalolla, ilmastolakia tukevat "kansanedustajat", lumiukot ja pingviinit kokoontuvat ilmastoitsenäisen Suomen ryhmäkuvaan.
Tänä iltana Kiasman ikkunoihin ripustetaan eduskuntaan päin osoittavia loskaisia lumihiutaleita, jotka muistuttavat, että ilmastolaki on säädettävä pikaisesti ilmastokaaoksen estämiseksi.
Polttava Kysymys -kampanja yhdistää 18 kehitys-, ympäristö-, opiskelija- ja poliittista järjestöä toimimaan ilmastolain säätämiseksi Suomeen. Alle vuoden toimineen kampanjan tuloksena 18 000 ihmistä on vaatinut kansanedustajaltaan ilmastolakia ja eduskunnalle on jätetty kaksi ilmastolakialoitetta, jotka ovat eduskunnan ympäristövaliokunnan käsiteltävinä. 46 kansanedustajaa on ilmoittanut kannattavansa lakia. Kampanjaa on valmistauduttu jatkamaan tarvittaessa vuoteen 2010.
Yhteystiedot:
Meri Pukarinen, 050 329 3479, meri.pukarinen@maanystavat.fi (Helsinki ja valtakunnallinen toiminta), Lauri Myllyvirta, 050 3625 981, lauri.myllyvirta@nordic.greenpeace.org (Helsinki)
Joensuu: Katja Hintikainen, 044 305 3750
Kotka: Ilkka Tillanen, 041 570 1485
Kuopio: Ninni Juntunen, 044 544 6564
Tampere: Eeva Pynnönen, 050 342 5969
Turku: Henry Södeholm, 040 417 3987
Kuvia tapahtumista saatavilla klo 14:
http://www.polttavakysymys.fi/kulkue
( http://www.flickr.com/photos/polttavakysymys/sets/72157610724305790/ )
http://www.polttavakysymys.fi
|
|
|
 |
 |
|
|